Iltasatuja kissanpojille, osa 1, Sekametsän uusi johtaja

Pienet, somat kissanpojat

leikkivät ja kisailevat

koko aamun, iltapäivän

kunnes illan pimenevän

myötä kutsuu äitikissa

iltaselle pesueensa.

Siispä rientää koko joukko,

nopsaan täyttyy pesusoikko,

tietävät sen: ainoastaan

puhtaana saa iltapalan.

Siskonpetiin asettuvat

kylläiset ja puhtaat kissat.

Korvat höröön, hipi hiljaa!

Äiti noutaa satukirjaa!

Kertomukset eläimistä -

mäyristä ja säynävistä

hiiristä ja sopuleista

karhuista ja oravista

nukuttavat, tuudittavat

pienet, somat kissanpojat.

Sekametsän uusi johtaja

Tapahtuipa kerran Sekametsän syvyyksissä, kaukana ihmisten asumuksista, että eläimet valitsivat itselleen johtajan. Ehdokkaita oli monenmoisia, ja eläimet päättivät, että kukin ehdolle asettuva pitäisi muille metsän asukeille puheen, jossa kertoisi, millainen johtaja haluaisi olla. Sen jälkeen pidettäisiin Suuret Vaalit, joissa ihan jokainen metsän hiiri ja myyrä, hirvi ja mäyrä saisi äänestää sopivinta ehdokasta.

Ja niin tapahtui. Kaikki Sekametsän eläimet kokoontuivat sunnuntaina heti toisen aamiaisen jälkeen Suurelle Aukiolle kuuntelemaan johtajaehdokkaiden puheenvuoroja. Vanha ja viisas (mutta vähän höperö) pöllö avasi tilaisuuden:

”Huhuu, huhuu! Tännepäin, huhuu! Ovatko kaikki paikalla, huhuu-huhuu!”

Pöllö oli tosiaan hyvin, hyvin vanha, noin satavuotias, ja tehän tiedätte, että pöllöt alkavat vanhemmiten huhuilla yhä enemmän ja enemmän.

”Huhuu-huhuu-huhuu! Kuka tahtoo olla (huhuu!) ensimmäinen puhuhuhuhuuja?”

Karhu, joka oli metsän eläimistä kaikkein voimakkain ja väkevin, nousi heti pystyyn ja kiipesi suuren kannon päälle, jotta kaikki kuulisivat, mitä sillä oli sanottavaa. Sieltä se jylisi:

”Minä olen sekametsän väkevin ja voimakkain eläin! Minä voitan tappelussa kenet tahansa teistä, ja siksi kukaan ei enää uskaltaisi rikkoa lakeja, jos minä olisin johtaja, sillä minä pieksisin kaikki näillä suurilla tassuillani ja raapisin näillä hurjilla kynsilläni!”

Näin Karhu aloitti puheensa metsän eläimille. Hiiri, kaniini ja myyrä vapisivat, tutisivat ja piiskuttivat pelokkaina, mutta hirvi ja susi puhkuivat ja puhisivat vihaisina.

”Kyllä minä nyt yhden karhun tappelussa pieksen,” mutisi hirvi, ”onhan minulla sentään sarvet!”

”Kaikkien metsän eläinten pitää nukkua talviunta, koska minäkin nukun, ja kaikkien pitäisi syödä marjoja, pähkinöitä ja sieniä, koska minäkin olen kasvanut vahvaksi ja suureksi niiden voimalla!” murisi karhu. Siili nyökkäili ja hurisi hyväksyvästi, ja orava hurrasi. Kettu ja ilves näyttivät epäuskoisen huvittuneilta, ja virnistelivät toisilleen.

”Vai marjoja ja sieniä, hah! Me syömme lihaa, ja syömme sitä jatkossakin!”

Itsevarmuutta uhkuen karhu lopetti puheensa ja tassutteli murahdellen takaisin paikalleen.

Pöllövanhus herätettiin ja tönittiin taas kannon päälle kuuluttamaan.

”Huhuhuhuu! Kukas sitten haluaisi puhua?”

Viekas ahma nousi paikaltaan ja tepasteli kannon luokse. Pöllö huhuili vielä hetkisen, varmuuden vuoksi, mutta sitten ystävällinen supikoira sai sen tönittyä alas kannolta, ja ahma sai puheenvuoron. Se kiipesikin esiintymispaikalle, suki vähän viiksiään, ja aloitti:

”Ystäväiseni, metsän ihanat, kauniit eläimet! Kuulkaas nyt tuota lihaksillaan pullistelevaa karhu-parkaa! Minä olen sitkeä ja sisukas, ja se se vasta on jotakin! Kaikkien metsän eläinten pitäisi pärjätä omillaan, niinkuin minäkin pärjään, ja eikös se olekin kaikkein järkevintä! Kaikki kerätköön itse omat pähkinänsä ja marjansa, ja se joka ei syötävää löydä, olkoon ilman! Kenellekään ei mitään voi ilmaiseksi antaa. Sitä mieltä minä olen!”

Iäkäs majava tömisti jalkojaan, läiski litteällä hännällään ja vikisi:

”Entä jos on niin vanha ettei pysty itse etsimään ruokaa?” Mutta ei ahma kuullut vastalauseita.

Pöllö oli vaipunut niin sikeään uneen, ettei sitä saanut enää kukaan hereille. Niinpä kannon nokkaan loikkasi minkki, joka sekin tahtoi osallistua johtajavaaleihin. Kesti hetken ennen kuin muut huomasivat, että minkki halusi puheenvuoron, sillä kanto ei ollut kovin korkea, ja minkki oli hyvin pieni. Aikansa odoteltuaan muut kuitenkin hiljenivät, ja se saattoi aloittaa puheenvuoronsa.

”Minäkin haluaisin johtajaksi. Minä en ole ahne enkä viekas, en suuri enkä vahva, minä olen pieni ja vähän hölmö eläin. Miksi teidän siis pitäisi äänestää minua? Sen te saatte itse päättää, mutta minä en halua kieltoja enkä alistamista, en pakottamista enkä määräilyä.”

Karhu pudisteli epäuskoisena päätään, ahma hymyili hämillään ja hirvi näytti mietteliäältä. Kukaan ei virkannut mitään.

Pöllö oli taas herännyt, ja kuulutti nyt kaikille:

”Huu! Jos ei ole mu-huhuu-ita ehdokkaita, niin äänestetään!”

Niin Suuret Vaalit pantiin toimeen, ja Sekametsän asukit olivat innoissaan. Äänestyslipukkeet lentelivät, kaikki touhottivat ympäriinsä, ja lopulta tulos oli selvä. Pöllö nousi kannolle ja huhuili kaikki takaisin kuuntelemaan.

”Huuuuu! Vaalit ovat nyt päättyneet, ja tulos on selvillä! Kaikki Sekametsän eläimet ovat äänestäneet, ja Sekametsän uudeksi johtajaksi valitaan minkki! Huhuu!”

Eläimet hurrasivat ja iloitsivat, sillä minkki oli kerännyt selkeän enemmistön äänistä. Mutta kuinkas kävikään! Sekametsä joutui aivan retuperälle, sillä kuten minkki oli itsekin sanonut, sitä ei kiinnostanut asettaa kieltoja ja määräyksiä, ja kaikki todella saivat tehdä aivan mitä tahtoivat. Suuret eläimet pompottelivat pienempiään, kuten karhu oli halunnut, kukaan ei auttanut toisiaan, kuten ahma oli halunnut, ja lihansyöjät söivät pikkueläimiä, kuten ilves ja kettu olivat halunneet. Niin Sekametsä synkkeni ja monet muuttivat sieltä pois muihin metsiin etsimään kunnollisesti järjestettyä yhteiskuntaa.

Siihen loppui iltasatu

mutta eivät vielä nuku

ne pienet, somat kissanpojat

vaan toisen sadun haluavat!