Ihmiset ovat lähteneet töihin, ja Kaiku makoilee levälleen jätettyjen peittojen keskellä pitkälle aamupäivään. Välillä hän päästää pienen tyytyväisen kehräyksen, ihan vain itsensä kunniaksi, siitä iloisesta seikasta, että saa nukkua untuvapeiton mytyissä kenenkään häiritsemättä. Puolenpäivän lähtestyessä hän nousee ylös, venyttelee, köyristää selkäänsä, ojentelee takajalkojaan, pörhistää häntäänsä ja pesee hetkisen kasvojaan, ehkäpä pyyhkii unihiekkaa. Viivytellen hetken sängyn lämmössä Kaiku viimein päättää hypätä alas ja tassutella siihen huoneeseen, jossa on jääkaappi ja ruokakupit, katselemaan ikkunasta maisemia.
Ikkunalaudalla on harmaa viltti, sen päälle hän asettuu istumaan. Ikkunalaudan alta lämpöpatteri puhaltaa miellyttävästi lämmintä ilmaa, kun Kaiku katselee niinikään harmaata maisemaa ja lintuja puissa. Linnut syöksähtelevät sinne tänne, hän piiskaa hännällään ympyrää ilmaan ja maukuu hiljaa.
Yhtäkkiä kuuluu muovin natisevaa valitusta ja sitten valtava rysähdys! Kaiku pelästyy pahanpäiväisesti ja katselee vauhkona ympärilleen, selkä kyyryssä, häntänsä viuhtoen hätääntyneenä sinne tänne, silmänsä suurina kuin kahden euron kolikot. Pian hän tajuaa, että ääni tuli siitä huoneesta, jossa on lampaantaljoja ja sohva. Hän hiipii katsomaan äänen lähdettä, vaikka onkin luonteeltaan melko arka ja pelästyy herkästi kaikkea yllättävää. Huoneen ovelta hän kurkistaa sisään. Samassa kuuluu uusi pamaus ja epämiellyttävää kilinää, samantapaista kuin silloin, kun hän pudotti tassullaan juomalasin pöydältä lattialle, vain nähdäkseen, mitä siitä seuraisi. Kummastuksekseen hän huomaa, että televisio on lattialla, ruutu alaspäin. Johto roikkuu lipaston reunalta ja heiluu, ja hän joutuu tukahduttamaan vastustamattoman halun mennä lyömään johdon päätä tassulla. Pelottava, itsekseen liikkuva televisio on hänen ja johdon välissä. Kaiku pelkää suuria liikkuvia asioita. Ihmisetkin ovat hänen mielestään parhaimmillaan lojuessaan sohvalla tai sängyllä tai tuoleissa niin että hän voi kiivetä heidän päälleen nukkumaan. Yleensä ihmiset kuitenkin juuri silloin alkavat liikahdella vaikka ovat olleet tuntikausia paikoillaan, kuten televisio nyt, se nimittäin nousee pystyyn lasin kilahdellessa ja muovin paukkuessa. Televisio tuntuu huomanneen Kaikun, se on kääntynyt suoraan häneen ja hetken hän miettii pitäisikö hyökätä vai juosta sängyn alle, mutta sitten se onneksi kääntyykin pois, ja näyttää katselevan ikkunasta ulos.
Kaikulle tämä kohtaaminen riittää, ja hän loikkii kuin loikkiikin sängyn alle kuuntelemaan, kuinka tapahtumat kehittyvät. Toisesta huoneesta kuuluu laahaavaa ääntä ja sitten kolinaa ja kumahduksia, ja sitten sellainen ääni joka kuuluu silloin, kun hän pääsee parvekkeelle katselemaan lintuja ja nuuskimaan ilmaa ja repimään porontaljaa tai silloin, kun hän on purrut ihmistä nilkkaan ja hänet heitetään parvekkeelle, jossa hän saa katsella lintuja ja nuuhkia ilmaa ja repiä porontaljaa. Kuuluu siis kolahdus, suhahdus, ulinaa ja maiskahdus. Hänen tekisi kovasti mieli mennä parvekkeelle, mutta hän ei uskalla, sillä televisio on varmaan siellä. Kuuluu vielä muovin nitinää ja natinaa ja sitten hirveä mutta etäinen rysähdys. Sitten hän nukahtaa.
Muutaman tunnin päästä Kaiku herää kylmissään ja kuulee kolinaa sieltä huoneesta, mistä ihmiset aina tulevat hänen kotiinsa. Hän viivyttelee hetken, ja menee sitten ihmistä vastaan. Ihminen tuntuu olevan mielissään nähdessään hänet, ja hän maukaisee vaativasti ja käskee ihmisen siihen huoneeseen, jossa on ruokakupit, jotka ovat tyhjiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti