26.3.2012

Silmät


Käänsin päätäni ja huomasin katsovani suoraan pedon silmiin. Ne olivat sinapinkeltaiset ja hohtivat sammumatonta tulta. Kunpa se katsoisi pois. Minä tuijotin petoa silmiin näkemättä mitään oman pelkoni läpi, ja peto ahmi minua silmillään. Pidimme hirmuisen pitkän tuijostuskilpailun, se kesti kokonaisen viikon, minä en anna ikinä periksi, ja sitten, hitaasti ja päättäväisesti, peto antoi periksi. Se alkoi kääntää katsettaan kohti alastomia varpaitani, alas, alas, alas sen silmät hivuttautuivat, kunnes tuli sen silmissä sulatti maahan aukon ja se katosi Helvetin liekkeihin, joissa sen silmät oli valmistettu. Kun maankuori valittaen kuroutui kiinni, päästin sydämestäni seitsemän epäonnen vuoden ahdistukset, kaikki yhteen menoon manasin muille maille, sinne ne kipittivät tuhansilla pienillä jaloillaan, limaiset, harmaat pienet ahdistukseni, ja ne kutistuivat rynniessään yli kukkuloiden, ja oloni keveni niin kovin, että päätin nousta siivilleni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti